Ajankohtaista perusturvasta 26.11.2021

Perusturvapalveluissa vuosi 2021 on ollut uudistusten, muutosten ja haasteiden vuosi.  Palvelurakenneuudistuksen etenemisen myötä palveluasumisyksikkö Niittykukka 1:n asukkaat muuttivat kesäkuun alussa Simolan palvelukeskuksen Kuntovaariin. Palvelukeskuksen Viherkodin asukkaat muuttivat Viherkumpuun yksityisen palveluntuottajan toteuttamaan palveluasumiseen. Muutosprosessista ei selvitty kivuitta. Arki uusissa yksiköissä on nyt asettunut uomiinsa. Asukkailta ja hoitohenkilöstöltä saatujen palautteiden perusteella muutokset olivat onnistuneita.

Sosiaalipalveluissa monia tehtäväkokonaisuuksia on muotoiltu uudelleen palvelurakenneuudistuksen ja henkilöstömuutosten myötä. Henkilöstön riittävyys on noussut paikallisesti ja valtakunnallisesti suureksi haasteeksi. Etenkin hoito- ja hoivatyössä on ollut jatkuva vaje koulutetuista työntekijöistä. Vaje on lisännyt esimiesten ja hoitohenkilöstön työkuormaa sekä vaikuttanut työssä jaksamiseen, työilmapiiriin ja haluun pysyä alalla.

Omat haasteensa ovat muodostuneet koronavirustaudin vaikutuksista toimintaan sekä valmistautumisesta sote- uudistukseen, jonka tavoitteena on parantaa palvelujen saatavuutta, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti sosiaali- ja terveyspalveluihin, vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun aiheuttamiin haasteisiin sekä hillitä kustannusten kasvua. Uudistuksen lähtökohdiksi on nostettu seuraavia tekijöitä:

  • Väestö ikääntyy ja tarvitsee monenlaisia, nykyistä yksilöllisempiä palveluja
  • Ihmiset eivät saa yhdenvertaisesti palveluja.
  • Sosiaali- ja terveyspalveluissa on tehottomia toimintatapoja.
  • Suomen taloustilanne on vaikea ja julkinen sektori velkaantuu.
  • Sosiaali- ja terveyspalvelut nykyaikaistetaan.
  • Eri alueiden asukkaiden palvelut yhdenmukaistetaan.
  • Varmistetaan, että jokainen maakunnan asukas saa hyvää ja itselleen tarpeenmukaista palvelua. Säästetään sosiaali- ja terveysmenoissa.
  • Otetaan parhaat toimintavavat käyttöön koko maassa.

https://docplayer.fi/47149333-Posote-pohjois-savon-sote-uudistus.html

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö on ollut oman perustyönsä ohella sote- uudistuksen valmistelutyössä mukana monin eri tavoin. Tietoa toimintatavoista ja taloudesta on kerätty ja koottu raporteiksi, on osallistuttu uusien ohjelmistojen käyttöönottovalmisteluun sekä erilaisiin alueellisiin valmistelutyöryhmiin. Esimiehet ja muut viranhaltijat ovat monien vaatimusten ristiaallokossa pyrkineet tekemään parhaansa organisoidessaan palveluja siten, että ne täyttävät asetetut lait ja asetukset, vastaavat palvelutarpeisiin sekä huomioivat asiakkaiden yksilöllisyyden kuitenkin toteutuen samalla kaikille tasa-arvoisesti. Riittämättömyyden tunne on monille tuttu, taakka lasketaan mielellään pois. Hyvinvointialueen suuremmilta hartioilta odotetaan toisaalta vapautusta tähän tunteeseen, toisaalta kannetaan huolta palvelujen etääntymisestä, asiakkaiden yksilöllisyyden ja palvelujen joustavuuden katoamisesta.

Perusturvassa suuntaudutaan tulevaan odottavalla, avoimella ja luottavaisella mielellä.

Jaa sivu