Yksityistieavustukset

Valtion yksityistieavustukset

Yksityistielaki muuttui 1.1.2019. Uusi yksityistielaki toi muutoksia valtionavustuksien kelpoisuusehtoihin. Merkittävä muutos oli, että vaatimukset pysyvästi asutuista talouksista ja tien vähimmäispituudesta poistuivat. Valtionavustusta voidaan myöntää vain järjestäytyneelle yksityistielle eli tiekunnalle. Tiekuntaa koskevat tiedot tulee olla ajantasaiset Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä yksityistierekisterissä ja myös tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä (Digiroad).

Yksityistietietojen ilmoittaminen Digiroadiin linkistä.

Tiekunnan yhteystiedot voi helpoimmin ilmoittaa Maanmittauslaitokselle tämän linkin kautta.

Yksityisteiden avustushakemukset.

Kunnan yksityistieavustukset

Kunta voi myöntää yksityisteille avustusta tien kunnossapitoon ja perusparannushankkeisiin. Yksityisteitä avustetaan talousarvioon varatulla määrärahalla. Avustukset jaetaan suhteellisina, mikäli avustustarve on suurempi kuin varattu määräraha.

Avustushakemuksien liitteenä tulee toimittaa tilinpäätös tai kopiot kulutositteista. Talkootyöhön liittyvät kustannukset hyväksytään vain kuittia vastaan. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Lisätietoja

1. YLEISTÄ

Vesannon kunta avustaa vuosittain yksityisteiden kunnossapitoa talousarvioon varatun määrärahan puitteissa.  Avustukset jaetaan suhteellisina, mikäli avustustarve on suurempi kuin varattu määräraha.

2. KUNNOSSAPITOAVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET

2.1 Avustukseen oikeutettu tie

  • Kunnan avustusta voi saada vain yksityistien sille osalle, joka palvelee pysyvää asutusta
  • yksityistielle, jolla on huomattavaa liikenteellistä merkitystä
  • yksityistien tulee olla järjestäytynyt eli tiekunta.
  • Tiekuntaa koskevat, tiedot tulee olla ajantasaiset Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä yksityistierekisterissä ja tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä (Digiroad) (YksTL 83§)

2.2 Laskentaperiaatteet

Kunnan avustus lasketaan yksityistien keskimääräisten kunnossapitomenojen mukaan, joihin hyväksytään osakastyö siltä osin kuin se vastaa enintään ko. osakkaan tiemaksua. Omavastuuosuutena vähennetään 100 metriä/ympärivuotinen asunto.

2.3 Valtion avustukseen oikeutettujen yksityisteiden avustamisperiaatteet

Valtionavustusten enimmäismäärä tavanomaisissa tien parantamiskohteissa on 50 prosenttia. Merkittävimmissä siltakohteissa ja muissa merkittävissä luonnonolosuhteiden aiheuttamissa yllättävissä korjauskohteissa se on enintään 75 prosenttia. Yllättäviksi korjauskohteiksi voidaan lukea esimerkiksi yllättävät ja laajat tulvavauriot. Lauttapaikan ja vuosittain purettavan sillan osalta avustuksen enimmäismäärä on 80 prosenttia ja talvitien osalta 65 prosenttia.

2.4 Kunnan avustusta saavien yksityisteiden avustamisperiaatteet

Avustus on 50 % tien kunnossapitokustannuksista.

3. HAKUAJAT JA –TAPA

Kunnossapitoavustukset ilmoitetaan vuosittain haettavaksi paikallislehdessä ja kunnan ilmoitustaululla. Avustusta haetaan kirjallisesti edellisen vuoden tilinpäätöksen mukaisiin menoihin.

4. KUNNAN AVUSTUKSEEN LIITTYVÄT EHDOT

Kunnan avustaman yksityistien käyttöä ei saa kieltää ulkopuolisilta.

Jaa sivu