Tervetuloa ihastuttavalle Patoveden kierrokselle!
Geokätköilykierros sijaitsee tarkemmin Sonkarin kylällä. Kierros on ilahduttanut niin paikallisia kuin oman maakunnan sekä koko Suomen kätköilyharrastajia jo vajaan kahden vuoden ajan. Patoveden geotrail- kierros on kokonaisuudessaan noin 8km pitkä, ympyräinen ja se kattaa yhteensä 24 geokätköä.
Helpointa on aloittaa ja lopettaa Sonkarintien varresta Tiitilänkylän uimarannan läheisyydestä (Sonkarintie 1514 72330 Tiitilänkylä). Reitin ensimmäinen kätkö on sijoitettu aloituspisteen parkkipaikan tuntumaan. Helposti seurattavan kierroksesta tekee keltaisin tunnistein merkitty luontopolku.
Kierros on suositeltavaa kiertää myötäpäivään numerojärjestyksessä, sillä se tutustuttaa kulkijan kylämaiseman ja maankäytön historialliseen kehitykseen kivikaudelta nykypäivään. Polun varrelta voit bongata upeita paikallishistoriallisia kohteita, kuten esimerkiksi ikivanhan mäntykelon, Ukkolanvirran, Ukkolan riihen, käärmekuusen, entisen pajutilan, Iitan lähteen sekä Koivulahden lintutornin. Lisäksi viljelyhistoriaan pääset tutustumaan niin kaskikulttuurin kuin peltoviljelyn näkökulmasta.
Maastoltaan reitti on helppokulkuista, vaikkakin polut ja pelto-osuudet saattavat paikkapaikoin olla keskikesällä heinikkoisia. Kävelemisen lisäksi Patoveden kierros sopii mainiosti myös maastopyörällä kuljettavaksi. Kierros on mahdollinen paikallisen kyläyhdistyksen, tahojen ja henkilöiden ansiosta, jotka pitävät huolta Patoveden kierroksesta. Kiitos heille!
Jenny Huttunen
Toinen Hemppu01 geokätköilijänimimerkin takana olevista kätköilijöistä ja Patoveden kierroksen kätköttäjistä.
Sydänmaan traili -geokätköpolku
Sydänmaan traili -niminen 30 kätkön geokätköilypolku, joka lähtee Paavonpolulta ja päättyy Tiitilänkylälle. Noin 18 km pitkä traili poikkeaa mm. Takarauhasen laavulla ja Suolammen majalla. Reitillä on upeat, jopa erämaatyyliset maastot ja maisemat, joista Vesannolla ollaan ylpeitä.
Trailit, niin Patoveden kierros kuin tämän Sydänmaan kätköpolkukin tuo poluille kulkijoilta niin lähiseudulle kuin maakunnan ja koko Suomen alueelta.
Geopolun varrella on pari rauhoitettua puuta, joista toisessa – vanhassa tylppälatvaisessa männyssä on ollut joskus kalasääksen pesä. Tästä kertoo pieni vanha kyltti männyn kyljessä.