Alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus lainsäädännön mukaiseen varhaiskasvatukseen sekä 6-vuotiaana esiopetukseen.
Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka.
Vesannolla varhaiskasvatusta järjestetään päiväkoti Esikossa.
Hakeminen varhaiskasvatukseen
Lapselle voi hakea varhaiskasvatuspaikkaa kunnallisesta varhaiskasvatuksesta ympäri vuoden. Hakemus tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Jos kyseessä on äkillinen varhaiskasvatuspaikan tarve (esimerkiksi vanhemman työn tai opiskelun aloitus), hakemus on jätettävä viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan.
Päätös lapsen varhaiskasvatuspaikasta lähetetään perheille sähköisesti. Perheeseen otetaan yhteyttä päiväkodista tutustumista ja hoidon aloittamista varten.
Varhaiskasvatukseen haetaan DAISY – sähköisessä palvelussa.
Daisy Family on Vesannon kunnan varhaiskasvatuksen virallinen asiointikanava.
Hakemukset ja ilmoitukset
Voit asioida seuraavissa tilanteissa suoraan sähköisen eDaisy- asiointipalvelun kautta:
- Varhaiskasvatukseen hakeminen
- Varhaiskasvatuspaikan irtisanominen
- Varhaiskasvatuspaikan vaihtaminen
- Tulotietojen ilmoittaminen
- Esiopetukseen ilmoittautuminen
DaisyFamilyn sähköisen alustan kautta huoltaja asioi seuraavissa tilanteissa:
- Hoitoaikojen varaus
- Poissaolojen ilmoittaminen
- Viestien lähettäminen ja lukeminen
- Ilmoitustietojen lukeminen
- Lupien ja suostumusten käsittely
- Lapsen sähköinen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU)
- Varahakijatiedot
- Allergiatiedot
- Yhteystiedot ja niiden päivittäminen
Yhteystiedot
Varhaiskasvatusjohtaja
Mari Jääskeläinen
050 387 9951
mari.jaaskelainen(at)vesanto.fi
Käynti- ja postiosoite:
Koulutie 16 E, 72300 Vesanto
Päivähoitotoimisto avoinna
ma-pe klo 9-15
Tärkeitä linkkejä
- Varhaiskasvatuslaki
- Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki
- Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perusteet
- Sosiaaliasiamies
- Varhaiskasvatuksen suunnitelma
Varhaiskasvatuksen vaihtoehdot
Alle kouluikäisten lasten vanhemmilla on mahdollisuus valita erilaisia päivähoitopalveluja:
- kunnallinen päivähoito päiväkoti Esikossa
- lapsen hoito kotona kotihoidontuella, kun perheessä on alle 3-vuotias
- päivähoidon järjestäminen yksityisen hoidon tuella