Vesannon kunta tiedottaa 06.03.2022

Ukrainan humanitaarisen kriisin vuoksi Vesannolla reagoidaan pakolaisten vastaan ottamiseksi. Kriisi koskettaa Vesantoa, koska moni pakolaisista on työskennellyt jo useana kesänä Vesannon marjatiloilla. Osa heistä on ollut jo kymmenen vuotta kesäisin kunnassamme. Nämä ukrainalaiset kokevat Vesannon toiseksi kodikseen.

Kokonaistilanteesta ei ole selkeää kuvaa. Olemme saaneet hajanaista tietoa tulijoista, jotka pyrkivät nyt Vesannolle perheineen. Tulijoita voi saapua jo 7.3. alkavalla viikolla.  Tästä syystä kunnan kiinteistö Niittykukka I on päätetty ottaa käyttöön ensisijaisena vastaanottotilana saapuville, jotta heidän oleskeluunsa liittyvät asiakirjat sekä henkilökohtaiset avuntarpeensa saadaan kartoitettua mahdollisimman nopeasti. Toiminta tähtää heikoimmassa asemassa olevien itsemääräämisoikeuden säilyttämiseen ja hyvän elämän elementtien tukemiseen uusissa lähtökohdissa.

Toiminta perustuu alussa vapaaehtoiseen työhön. Tiedotusvastuu sekä johtovastuu on kunnanjohtaja Pia Harmokivellä. Toimintaan liittyvät tiedotteet, avunpyynnöt, hankinnat ja palveluihin liittyvät päätökset kulkevat kunnanjohtajan kautta. Kunnanhallitus on koko ajan tietoinen kaikkeen toimintaan liittyvistä asioista ja tekee tarvittaessa päätöksiä toiminnan tueksi.

Kotelo-hanke koordinoi lahjoitustavaran keräystä. Lisäksi Kotelo-hankkeen työntekijöiden sosiaalityön osaaminen on tukemassa saapuvien naisten ja lapsien välittömien tarpeiden kartoittamisessa. Kotelo-hanke tekee näiden arvioiden pohjalta täsmällisiä avunpyyntöjä jatkossa. Tässä vaiheessa emme kerää tarpeetonta tavaraa. Kaikki, mitä kerätään, tulee suoraan ja heti käyttöön.

Niiniveden SRK on alkuvaiheessa henkisen kriisiavun työssä mukana.

Ukrainalaiset ovat 4.3.2022 aktivoidun EU:n väliaikaisen suojelun direktiivin alaisia. Väliaikainen suojelu on hätämekanismi, joka mahdollistaa Ukrainasta pakeneville ihmisille ilman varsinaista turvapaikkamenettelyä suojelun EU-maissa: He saavat oleskeluluvan sekä pääsyn koulutukseen ja työmarkkinoille. Tilapäistä suojelua myönnetään aluksi yhden vuoden ajaksi, mutta ajanjaksoa pidennetään tarvittaessa kuuden kuukauden jaksoissa vuodeksi eteenpäin.  Tilapäisen suojelun ohjeistus on valmisteilla.

Lisätietoja: Pia Harmokivi                        p. 044 2825590                  pia.harmokivi@vesanto.fi

Jaa sivu