KORONA-TILANNE VESANNOLLA, LÄHIALUEILLA JA POHJOIS-SAVON MAAKUNNASSA 14.01.22

Pohjois-Savon alueen koronaepidemiatilanne jatkuu voimakkaana. Valtaosa tartunnoista todetaan tällä hetkellä alle 30-vuotiailla. Tartunnoissa ei ole enää todettavissa jäljitettäviä ketjuja ja se leviää perhe- ja tuttavapiirissä myös rokotettuihin. Sairaalahoidon tarve ei ole toistaiseksi lisääntynyt, koska jo kaksi rokoteannosta suojaa erinomaisen hyvin vakavalta tautimuodolta. Kolmansien rokoteannosten antama suoja on erityisen tärkeä yli 60-vuotiaille ja muille riskiryhmäläisille.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 14.1.2022 päätöksen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta. Rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää enintään 50 henkilön ja sisätiloissa enintään 20 henkilön tilaisuuksia. Sisätiloja koskeva rajoitus astuu voimaan maanantaina 17.1.2022, jotta toimijoille jäisi enemmän aikaa ottaa muuttunut rajoitus huomioon toiminnassaan. Päätös koskee kaikkien Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen sairaanhoitopiirien (Etelä-Savo, Itä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo) kuntien alueita. Määräys on voimassa 14.2.2022 saakka.

Turvavälit on hyvä pitää myös ulkotiloissa, sillä koronaviruksen omikron-variantin on sairaanhoitopiirien arvioiden perusteella todettu leviävän myös ulkotiloissa. Käsien pesu, tehostettu yskimis- ja niistämishygienia sekä maskien käyttö hidastavat sekä koronan että muiden tartuntatautien leviämistä.

Pohjois-Savon maakunnan alueelle 30.12.2021 tehdyt rajoituspäätökset harrastustoimintatilojen sulkemisesta poistuvat. Kaikki seuraavat julkisten ja yksityisten toimijoiden yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat;

  • joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat ja
  • tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan käytettävät tilojen

rajoitukset ovat päättyneet.

Maskin käyttöä suositellaan valtakunnallisesti aina, kun etäisyyksiä ei voida ylläpitää. Testaaminen ja jäljitys ovat ruuhkautuneet, joten THL:n uudet ohjeet suosivat kotitestiä ja omaehtoista eristäytymistä. Positiivisen kotitestin jälkeen on tärkeää välttää kontakteja.