Koronainfoa 12.4.2021

Alueellisen koronaepidemian torjunnan koordinaatioryhmän mukaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä ollaan edelleen koronaepidemian perustasolla. Tartuntojen ilmaantuvuus alueella on alhaisella tasolla. Aiemmin todetut ryvästymät eivät ole laajentueet, eikä uusia ole ilmaantunut. Yksittäisissä eri puolilla Pohjois-Savoa ilmenneissä tartuntatapauksissa tartuntalähteet ja altistuneet on saatu hyvin selvitettyä. Vesannolla tartuntatapauksia ei edelleenkään ole todettu.

Voimassa olevat suositukset ja rajoitukset jatkuvat ennallaan. Maskien käytössä tulee noudattaa kiihtymisvaiheen suositusta.

Alueellisen koronanyrkin mukaan huolta aiheuttaa se, että Pohjois-Savon alueella viime aikoina esiintyneistä tartunnoista valtaosa on ollut viruksen ns. brittimuunnosta, joka tarttuu alkuperäistä virusta helpommin ja myös aiheuttaa useammin vakavan taudin riskiryhmiin kuuluville. Virusvarianttien leviämistä voidaan ehkäistä tehokkaasti samoilla keinoin kuin alkuperäisenkin viruksen. Onkin tärkeää, että suosituksia maskien käytöstä ja turvaväleistä noudatetaan ja kaikkia ylimääräisiä kokoontumisia vältetään edelleen.

Koronatestiin tulee hakeutua edelleen matalalla kynnyksellä. Mikäli perheessä ilmaantuu koronaan viittaavia oireita, on tärkeää testata kaikki perheen aikuiset. Lapsille testit tehdään koronahoitajan harkinnan mukaan. Koronatestiin hakeudutaan soittamalla Nilakan koronaneuvontapuhelimeen numeroon 017 171 031.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämisestä on ollut jonkin verran keskustelua. Vesannon kunnassa ja kunnan liikunta- ja harrastustiloissa noudatetaan Viisarit-kuntien (Vesanto, Tervo, Keitele) helmikuun puolivälissä tekemää yhteistä linjausta:
”Lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja muuta nuorisotoimintaa voidaan järjestää kuntien tiloissa niissä lasten tai nuorten ryhmissä, joissa he muutoinkin kohtaavat harrastustoiminnassa tai koulussa. Tartuntavaara lisääntyy, kun eri ryhmät sekoittuvat ja siksi kuntien tiloissa noudatetaan tätä ohjetta. Ohje koskee kaikkea Keiteleen, Tervon ja Vesannon kuntien tiloissa järjestettävää lasten ja nuorten toimintaa, olipa toiminnan järjestäjänä joku kunnista tai yhdistys. Toiminnan järjestäjä vastaa siitä, että voimassaolevia maski-, turvaväli-, käsi- ja yskimishygienia- sekä siivousohjeita noudatetaan.”

Myös aikuisväestön osalta tulee noudattaa samoja ohjeistuksia. Epidemian leviämisen hillitsemisen kannalta ei ole tarkoituksenmukaista, että kunnan liikuntatiloihin tullaan muualta niiltä paikkakunnilta, joiden liikuntapaikat on suljettuina.

Emme voi koskaan varmuudella tietää, liikkuuko keskuudessamme oireettomina tartunnan saaneita. Siksi on tärkeää, että käsi- ja yskimishygieniasta sekä turavälejä, kasvomaskien käyttöä ja kokoontumisrajoituksia koskevia suosituksia noudatetaan.

Kaikki alueen yli 70-vuotiaat on saatu rokotettua (ensimmäinen rokoteannos) ja riskiryhmiin kuuluvien rokotukset jatkuvat. Noin kaksi vesantolaista viidestä (38,9 %) on saanut ensimmäisen rokoteannoksensa. Luku on koko maan toiseksi suurin ja lähes kaksinkertainen verrattuna valtakunnalliseen rokotustahtiin. Rokotukset jatkuvat sitä mukaa, kun rokotetta on saatavilla.

Vaikka turnauskestävyys on koetuksella, toivomme kaikilta vastuullista toimintaa, malttia ja kärsivällisyyttä. Noudattamalla suosituksia voimme kaikki vaikuttaa siihen, että tilanne pysyy hyvänä jatkossakin. Hyvän käsi- ja yskimishygienian noudattaminen, kasvomaskin käyttö ja turvaväleistä huolehtiminen on tärkeää kaikkialla, missä ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Toivomme myös paikallisten yrittäjien ja muiden toimijoiden kiinnittävän tähän huomiota.