Palveluyhtiö Viisarit Oy:n toiminta siirtyy osaksi Vesannon kunnan toimintaa

Vesannon, Tervon ja Keiteleen yhteinen palveluyhtiö Viisarit Oy on päättänyt toimintansa 31.8.2026. Palveluyhtiön Vesannolla työskentelevä henkilöstö siirtyy 1.9.2026 alkaen osaksi Vesannon kunnan operatiivista toimintaa.
Viisarit Oy:n kaikki työntekijät, yhteensä 10 henkilöä, siirtyvät kunnan palvelukseen nykyisiin tehtäviinsä. Työtehtävät säilyvät ennallaan, ja teknisenhenkilöstön esihenkilönä toimii jatkossa asumis- ja ympäristöjohtaja Tero Röntynen ja siivouspalvelujen työntekijöiden esihenkilönä toimii hallinnollinen rehtori ja koulutusjohtaja Jaana Ruuskanen.

Palvelut jatkuvat normaalisti

Muutos ei aiheuta keskeytyksiä palveluihin. Viisarit Oy:n aiemmin hoitamat työt ja palvelut jatkuvat normaalisti osana Vesannon kunnan omaa toimintaa.
Työntekijöiden puhelinnumerot säilyvät ennallaan. Sähköpostiosoitteet muuttuvat kunnan osoitteiksi muotoon:
etunimi.sukunimi@vesanto.fi
Työntekijöiden yhteystiedot lisätään myöhemmin Vesannon kunnan verkkosivujen yhteystietoihin.

Muutoksella tavoitellaan toiminnan selkeyttä

Palveluyhtiön toiminnan päättyessä Vesannon kunta tavoittelee organisaation toiminnan selkeyttämistä sekä palveluiden entistä parempaa koordinointia. Muutoksen tavoitteena on tehdä toiminnasta sujuvampaa ja vahvistaa palvelujen johtamista osana kunnan omaa organisaatiota.

Lisätiedot:
Tero Röntynen
Asumis- ja ympäristöjohtaja
050 057 3720
tero.rontynen@vesanto.fi
Viisarien työntekijät siirtyivät osaksi vesannon kuntaa

Jaa sivu