RAKENNETAAN YHDESSÄ TULEVAISUUDEN HYVINVOIVA KUNTA!

Suomen kunnat ovat valmistautumassa maamme yhteen suurimpaan
kunta-alan muutokseen vuodesta 2023 alkaen. Perusturva siirtyy
kunnilta hyvinvointialueelle 2023 ja työllisyyspalvelut puolestaan
valtiolta kunnille 2024.

Muutosprosessi on mahdollisuus purkaa byrokratiaa ja sujuvoittaa
asioiden hoitamista kunnissa. Jotta meillä on tulevaisuudessa
menestyvä ja elinvoimainen Vesanto, ovat hyvinvoivat ihmiset sen
keskiössä.

Kunnanhallitus haluaa ennakoida hyvissä ajoin tulevan muutoksen ja
päätti kokouksessaan jo 20.12.2020 § 265 käynnistää kunnan
tehtävänkuvien kartoituksen. Tarkoituksena on vahvistaa kunnan
osaamista ja ammattitaitoa vuodesta 2023 eteenpäin.
Tehtävänkuvien kartoituksella tulemme selvittämään tulevaisuuden
uudenlaisen kunnan tarpeet sekä sen, minkälaista osaamista
tarvitsemme tasapainoisen kuntarakenteen luomiseen. Samalla
saamme ymmärryksen, minkälaista osaamista työntekijöiltämme jo
löytyy ja minkälaisia ammatillisia kiinnostuksen kohteita kaikilla on.
Tiistaina 22.2.2022 laajennettu johtoryhmä suunnitteli
tehtävänkuvakartoituksen eteenpäin viemistä. Laajennettu johtoryhmä
sitoutui tekemään kartoituksen valmiiksi juhannukseen 2022
mennessä.

Käytännössä tämä tarkoittaa kaikille kunnan työntekijöille lähetettävää
forms -lomaketta, johon työntekijä kirjaa kunnan tulevaisuuden tarpeita,
tämänhetkisen tehtävänkuvansa, tulevaisuuden urahaaveet ja
mahdolliset opiskelutoiveet sekä omat mielenkiinnon kohteet, joita voi
sisällyttää tulevaisuuden tehtävänkuvaan.

Kuntamme on juuri niin vahva kuin sen tekijät ovat. Olemme kiitollisia,
että meillä on niin paljon osaamista ja ammattitaitoa jo olemassa.
Yhdessä voimme vahvistaa osaamistamme ja kunnan elinvoimaa.
Tämä on mahdollisuutemme rakentaa tulevaisuuden kunta, josta muut
katsovat mallia.

Jaa sivu