Tiedote. Julkaistu:
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Elokuusta 2026 alkaen 20–50-vuotiaat voivat saada maksuttoman vesirokkorokotuksen osana kansallista rokotusohjelmaa, jos he eivät ole sairastaneet vesirokkoa tai saaneet kahta rokoteannosta. Rokotustarve koskee kuitenkin vain pientä osaa aikuisista, sillä valtaosa on saanut suojan sairastetun taudin kautta.
Kansallisen rokotusohjelman täydennyksen myötä maksutonta vesirokkorokotusta tarjotaan 20–50-vuotiaille aikuisille, joilla ei ole suojaa vesirokkoa vastaan. Aiemmin rokotukset ovat kuuluneet kansalliseen rokotusohjelmaan alle 20-vuotiaille.
Lasten rokotusohjelmaan ei ole tullut muutoksia. Vesirokkorokotus annetaan edelleen osana kansallista rokotusohjelmaa 1,5- ja 6-vuotiaille.
Rokotustarve koskee vain pientä osaa aikuisista
Valtaosa suomalaisista aikuisista on sairastanut vesirokon lapsuudessa ja saanut siitä elinikäisen suojan. Vain muutama prosentti alle 50-vuotiaista tarvitsee rokotusta. Käytännössä kaikilla yli 50-vuotiailla on jo sairastetun taudin antama suoja.
Ennen rokotukseen hakeutumista alle 50-vuotiaiden aikuisten kannattaa selvittää esimerkiksi omalta lähipiiriltä, onko vesirokko tullut sairastettua lapsuudessa.
– Sairastettu vesirokko antaa elinikäisen suojan tautia vastaan, eikä vesirokkorokotetta silloin enää tarvita, kertoo avoterveydenhuollon ylilääkäri Pauliina Sulku.
Suoja vesirokkoa vastaan voi olla myös henkilöillä, jotka ovat sairastaneet taudin lievänä, hoitaneet vesirokkoon sairastunutta tai asuneet samassa taloudessa sairastuneen kanssa. Myös sairastettu vyöruusu kertoo aiemmasta vesirokkotartunnasta ja siten suojasta vesirokkoa vastaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei suosittele ottamaan erikseen vasta-ainetestejä suojan varmistamiseksi. Tarvittaessa lääkäri arvioi yksilökohtaisesti perusteet vasta-ainetestin ottamisen.
Rokotuksen saa perusterveydenhuollossa
Täydentäviä vesirokkorokotuksia annetaan Kuopiossa tartuntatautivastaanotolla ja muissa kunnissa perusterveydenhuollon lääkäri- ja hoitajavastaanotoilla.
Rokotusajan voi varata lääkäri- ja hoitajavastaanoton keskitetystä puhelinpalvelusta tai OmaSavo-palvelun sairaanhoitajan chatin kautta. Ajan voi varata myös sähköisesti OmaSavo-palvelussa.
Neuvoloissa ja opiskeluterveydenhuollossa rokotustarve arvioidaan muun vastaanoton yhteydessä.
Lisätiedot
Ylilääkäri Pauliina Sulku, pauliina.sulku@pshyvinvointialue.fi, puhelin 044 718 6620
Alue-esihenkilö Leena Kuusikko, eteläinen sotekeskus leena.kuusikko@pshyvinvointialue.fi, puhelin 0400 574 549
Alue-esihenkilö Minna Rautiainen, keskinen sotekeskus, minna.rautiainen@pshyvinvointialue.fi, puhelin 044 711 3127
Vs. alue-esihenkilö Satu Juttula-Moilanen, pohjoinen sotekeskus, satu.juttula-moilanen@pshyvinvointialue.fi, puhelin 0400 144 523
