KORONA-TILANNE VESANNOLLA, LÄHIALUEILLA JA POHJOIS-SAVON MAAKUNNASSA 04.01.22

Itä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Määräys ei koske tilaisuuksia, joihin osallistuu enintään 50 henkilöä ja joissa kaikille osallistujille on määritelty oma istumapaikka.

Testaaminen ja jäljitys ovat ruuhkautuneet. Altistusketjuja alueellamme on useita eikä kaikkien tartuntojen alkuperää enää saada selville, joten yksittäisistä tapauksista ei enää tiedoteta. Suuri osa tartunnan saaneista on ollut hyvin vähäoireisia ja samaan aikaan leviävä talviflunssa sotkee arviointia. Hygieniaohjeiden noudattaminen on edelleen tärkeää: pese käsiä, käytä maskia ja huolehdi turvavälistä. Kouluissa suositellaan maskin käyttöä 4. luokasta ylöspäin sekä oppilaille että henkilökunnalle. Samoin kuntien työntekijöille on maskisuositus (erityisesti asiakaspalvelussa, varhaiskasvatuksessa ym.). Etätyötä suositellaan. Kansalaisten toivotaan rajoittavan liikkumistaan ja vierailujaan kotipaikkakunnan ulkopuolelle sekä kehotetaan pitämään turvaetäisyyttä lähipiirin ulkopuolisiin ihmisiin ja välttämään väenpaljouksia. Lievissäkin hengitystieoireissa kannattaa jäädä omaehtoiseen karanteeniin ja tehdä tarvittaessa kotitesti. Oireisella ihmisellä se negatiivisena sulkee melko varmasti koronan pois. Vahva suositus on, että ihmiset ottaisivat koronarokotteet! Ne eivät täysin suojaa tartunnoilta, mutta sairaus tulee lievempänä ja tartuttavuusaika on lyhyempi. Alueelliset kokoontumisrajoitukset ym. ovat voimassa AVI:n määräysten mukaisesti.

Aluehallintoviraston määräysten vaikutus Vesannon kunnan tiloissa ja toiminnoissa:

Kuntosali on avoinna. Kävijöiden tulee noudattaa yleisiä terveysturvallisuusohjeita, käsihygienia, kahvojen puhdistus, turvavälit, ruuhkan välttäminen.

Liikuntasali on AVI:n päätöksen mukaisesti avoinna vain 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan 31.12.2021 klo 16.00 alkaen – 13.1.2022.

Koronarokotukset jatkuvat. Rokotusaikoja lisätään kaikilla terveysasemilla. Nyt tammikuussa avataan alle 60-vuotiaiden rokotusajanvaraus, kun suurin osa vanhemmista kuntalaisista ja riskiryhmiin kuuluvista on saatu rokotettua.

1. ja 2. (6 viikkoa 1.rokotteesta) rokotteisiin voi edelleen varata aikoja tai tulla walk in-ajoille.

3. rokotteita annetaan ajanvarauksella (netissä tai ajanvarausnumerosta) tai walk-in-ajalla 3-4 kk toisesta rokotteesta: yli 60-vuotiaat, yli 18-vuotiaat sekä raskaana olevat, imettävät sekä riskiryhmiin kuuluvat

Rokoteajanvarauspuhelimet, jätä viesti (yksi soitto/ asiakas riittää, aikoja soitetaan sitä mukaa kun niitä pystytään järjestämään):

Tervo 017-171 162       Vesanto 017-171 165

Walk-in-ajat    

Tervo    pe 14.1.2022 ja pe 28.1. klo 9-15

Vesanto to 13.1.2022 ja ke 26.1. klo 14-18  

Web-aikoja varattavissa kaikilla terveysasemilla, www.kysteri.fi : OmaKysteri

Jaa sivu