Osallistava budjetointi Vesannolla 2026

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Sen toteuttamiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa menetelmää, vaan sitä voidaan toteuttaa monin eri tavoin.

Osallistuvaa budjetointia voidaan käyttää monissa erilaisissa tilanteissa, monenlaisten tarpeiden ja ongelmien ratkaisemisessa. Sitä voidaan hyödyntää, kun suunnitellaan ja tehdään päätöksiä esimerkiksi investoinneista tai palveluista.

Vesannon kunnassa osallistavaan budjetointiin on varattu vuodelle 2026 10 000€.
Vuoden 2026 osallistavan budjetoinnin toimintaprosessi on nelivaiheinen:

1. Ehdotusten kerääminen: Kuka tahansa voi ehdottaa, miten 10 000 euroa tulisi käyttää. Ehdotuksen toteuttaminen voi vaatia koko 10 000 euron määrärahan tai vain osan siitä. Ehdotusten tulee olla toteuttavissa 10 000 euron määrärahalla, toteutua Vesannolla sekä olla kunnan toimivallassa ja säännösten ja lainsäädännön mukaisia.

2. Ehdotusten valmistelu äänestykseen: Vapaa-aika- ja hyvinvointilautakunta arvioi, mitkä ehdotukset ovat toteuttamiskelpoisia. Samankaltaisia ehdotuksia yhdistetään, ja sellaiset ehdotukset karsitaan, joita ei ole mahdollista toteuttaa 10 000 euron määrärahalla tai jotka voidaan toteuttaa osana kunnan perustyötä. Äänestykseen etenevät ehdotukset julkaistaan.

3. Äänestys: Kaikki kuluvana vuonna 14 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat vesantolaiset voivat äänestää haluamaansa ehdotusta. Yksi henkilö voi äänestää kerran.

4. Voittajaehdotuksen tai -ehdotusten toteuttaminen: Eniten ääniä saanut ehdotus tai ehdotukset toteutetaan määrärahojen puitteissa. Ehdotuksen toteuttamista voi seurata kunnan verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla.

Ehdotuksia kerätään heinäkuun ajan. Vapaa- aika- ja hyvinvointilautakunta käsittelee ehdotukset syksyn ensimmäisessä kokouksessaan.

 

Pääset jättämään ehdotuksesi, miten tuo 10 000€ tulisi Vesannolla käyttää alla olevan linkin kautta:

https://link.webropol.com/s/vesannonosallistavabudjetointi2026

 

Lisätietoja:

Anne Jäntti

anne.jantti@vesanto.fi

 

Jaa sivu