Viisarit-kuntien yhteinen koronatiedote 16.2.2021

Viisarit-kuntien yhteinen koronatiedote 

Palveluyhtiö Viisarit Oy:n toimialueen kunnanjohtajakokouksessa päätettiin, että kuntakohtaiset viikoittaiset varautumisryhmien kokoukset muutetaan yhteiseksi alueelliseksi kokoukseksi. Tänään pidettiin ensimmäinen yhteinen kolmen kunnan varautumisryhmä (Keitele,Tervo,Vesanto).  

Toimialueellamme tilanne on ollut koko poikkeusolojen ajan rauhallinen ja yhteisellä varautumisryhmällä pyritään mm. tehostamaan eri yhteistyötahojen ajankäyttöä, yhtenäistämään ohjeistuksia ja tulkintoja sekä tarjoamaan kollegiaalista tukea yli kuntarajojen. 

Yhteinen varautumisryhmä Keiteleen, Tervon ja Vesannon kuntien alueella todettiin hyväksi ratkaisuksi. Kokouskäytäntöä jatketaan toistaiseksi joka viikon tiistaina klo 8 alkaen. 

Koronatilanne alueella on edelleen rauhallinen eli perustaso. Pohjois-Savon koronanyrkin suosituksesta kuitenkin on voimassa edelleen ns. kiihtymisvaiheen suositukset maskinkäytön, turvavälien ym. suhteen. AVI:n määräämä kokoontumisrajoitus alle 20 henkilöä yleisötilaisuuksissa jatkuu edelleen maaliskuun ajan. Koronarokotukset on päästy aloittamaan kotisairaanhoidon asiakkaiden ja yli 80-vuotiaiden osalta THL:n ohjeistamassa järjestyksessä. Rokotuksia annetaan sitä mukaa, kun rokotteita saadaan KYS:n apteekista. Pyrimme tiedottamaan verkkosivuilla rokotusten etenemisestä. Toistaiseksi rokotettavat kutsutaan terveysasemille puhelimitse. 

Ryhmä teki kokouksessa seuraavia alueellisia linjauksi  

• Yleiset ja yleisötapahtumat tulee toteuttaa Itä-Suomen Aluehallintoviraston ohjeistuksen mukaisesti. Tällä hetkellä on voimassa aiemmin esille tullut kokoontumisrajoitus max 20 henkilöä.  

• Lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja muuta nuorisotoimintaa voidaan järjestää kuntien tiloissa niissä lasten tai nuorten ryhmissä, joissa he muutoinkin kohtaavat harrastustoiminnassa tai koulussa. Tartuntavaara lisääntyy, kun eri ryhmät sekoittuvat ja siksi kuntien tiloissa noudatetaan tätä ohjetta. Ohje koskee kaikkea Keiteleen, Tervon ja Vesannon kuntien tiloissa järjestettävää lasten ja nuorten toimintaa, olipa toiminnan järjestäjänä joku kunnista tai yhdistys. Toiminnan järjestäjä vastaa siitä, että voimassaolevia maski-, turvaväli-, käsi- ja yskimishygienia- sekä siivousohjeita noudatetaan. 

Ystävällisin terveisin:

Pia Harmokivi
Kunnanjohtaja
Vesannon kunta
pia.harmokivi@vesanto.fi
044 282 5590